Siirry pääsisältöön

Puolan-matka 24.-28.5.2022

Historian Ystäväin Puolan-matka toukokuun 24.-28. päivinä.

Toukokuussa,  ke - su 24.-28.5.2023 toteutetaan opintoretki Puolaan, sen historiaan sekä nykypäivään. Paikallisoppaana on Jukka Soisalon-Soininen, luotettava Puolan asiantuntija.

Alustava ohjelma: Lennämme ke aamulla Varsovaan, josta ajamme Unescon perintökohteeseen, Torunin kaupunkiin. Ke jaloittelemme vanhassa kaupungissa, jossa on säilynyt rakennuksia keskiajalta alkaen - kaupunkia ei ole pommitettu raunioiksi sodissa. Vietämme koko torstain Torunissa, Nicolaus Kopernicuksen syntymäkaupungissa ja sen ympäristössä: Käymme yliopistolla ja tutustumme säilyneisiin linnoituksiin. Perjantaina siirrymme Varsovaan. Iltapäivällä kuulemme Suomen suurlähetystössä  analyysin Puolan nykytilanteesta ja tutustumme Varsovan kansallismuseoon. Lauantaina menemme juutalaismuseoon.  Illalla on Chopin konsertti halukkaille. Sunnuntaina kuljemme Marskimme, C.G. Mannerheimin jalanjäljissä. Illalla on lento takaisin Helsinkiin.

Matkan hinta sisältää mielenkiintoisen ohjelman lisäksi lennot H:ki-Varsova-Helsinki, puolihoidon, eli aamiaiset hotelleissa, neljä lounasta ja kaksi illallista.  Hinta jäsenille 2 hh / 1390 € / hlö, ei-jäsenelle 1400 €. Yhden hengen huoneen lisä 190 €.

Maksathan matkan varausmaksun 500€ / hlö kahden viikon sisään ilmoittautumisestasi, se vahvistaa osallistumisesi matkalle. Loput pitää maksaa maaliskuussa. Maksu laitetaan Historian Ystäväin Liiton tilille FI51 1572 3000 3631 19 viestiksi matkustajain nimet.

Ryhmän koko on noin 26 hlö, maks.30. .

Tervetuloa Puolan-matkalle!


Kesto: ke 24.5.-su 28.5.2023

Tapahtumapaikka: Varsova ja Torun

Järjestäjä: Historian Ystäväin Liitto

Sähköposti: toimisto@historianyst.fi

Täytä alla oleva lomake ilmoittautuaksesi. Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Täytä hänestä oma ilmoittautumiskaavake, mutta varmuudeksi myös tähän nimi.
Mitä et voi syödä, ilmoitetaan ravintoloille etukäteen.
Konsertti ohjelma ei ole vielä tullut, mutta liput kohtuuhintaisia