Siirry pääsisältöön

Voimaa Uusperheen Arkeen Uusikaupunki 3.-4.3.2022

Monet uusperheen haasteet ovat rakenteellisia ja ratkaistavissa vaikka jokainen uusperhe onkin omanlaisensa. Vertaisryhmän tarkoituksena ei ole antaa valmiita vastauksia uusperheiden kaikkiin kysymyksiin, mutta useimmat kohtaamistasi haasteista ovat muille uuspareille tuttuja. Voitte saada vinkkejä, uusia näkökulmia ja uutta puhtia perheytymiseen Suplin viikonlopuista.

Viikonlopun ryhmänohjaajina toimii ryhmänohjaamiseen koulutettu, itsekin uusperheessä elävä pariskunta. Paikkoja ryhmään on rajoitetusti (viikonloppuun otetaan mukaan 7paria ilmoittautumisjärjestyksessä). Ryhmä on tarkoitettu kaikille uusperheiden pareille, jotka haluavat eväitä parisuhteen ja uusperheen iloihin ja suruihin. Viikonloppuun voivat osallistua myös muilta paikkakunnilta tulevat. Ryhmä noudattelee vertaisryhmien periaatteita sisällöltään, ja keskusteltavat asiat ovat ehdottoman luottamuksellisia. Vertaisryhmässä voi yhdessä pohtia uusperheiden selviytymiskeinoja ja kuulla, miten muut ovat kohdanneet ja käsitelleet uusperhe-elämän käänteitä. Usein jo pelkästään puhuminen ja sen tajuaminen, ettei näissäkään kysymyksissään ole yksin, on jo auttanut pariskuntia.

PAIKKA: Kurssipaikkana toimii Kaurisali, Sepänkatu 6, Uusikaupunki

OHJAAJINA ryhmässä toimivat Suplin kouluttamat ja itsekin uusperheelliset vertaisohjaajat Elina ja Ville

HINTA: Viikonlopun hinta on 70 €/ pariskunta (jäsenhinta Suplin jäsenille), muille 110€/pariskunta. Voit halutessasi liittyä Suplin jäseneksi tästä
Juuri jäseneksi liityttäsi valitse tämä hintaryhmä . Jäsenyys kirjautuu vasta kun jäsenmaksu on maksettu. Maksu suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä  verkkopankkimaksulla tai yleisimmillä pankki- tai luottokorteilla. Mikäli sinulla on lahjakortti tai haluat sopia maksujärjestelystä, olethan yhteydessä eija.saarikivi@supli.fi

Osallistumismaksu sisältää kaikki kurssilla jaettavat materiaalit ja kahvibuffetin, jossa erityisruokavalionne on huomioitu. Tarjolla on kahvin ja teen lisäksi jotain pientä syötävää kuten hedelmiä, makeisia ja keksejä. Varsinainen lounasruokailu on omakustanteinen.  Lähistöllä on lounaspaikkoja ja myös omien eväiden lämmittäminen on mahdollista. Majoituksesta ja matkoista osallistujat vastaavat itse ryhmä aikana.

VIIKONLOPUN AIKATAULU:  Viikonloppu alkaa pe klo18:00- 21.00 ja jatkuu La 10.00-18.30.  Tarkennettu ohjelma ja tälle kurssille valitut painopisteet saatte sähköpostitse kutsukirjeen yhteydessä viikoa- paria viikkoa ennen tapahtumaa.

Kurssin sisältö ja rakenne sekä laskutus: eija.saarikivi@supli.fi
Puh 040 689 0511/ Eija

ILMOITTAUTUMIS/ PERUUTUSEHDOT

Mikäli et pääse tapahtumaan, johon olet ilmoittautunut, muistathan aina perua ilmoittautumisesi, jotta voimme vapauttaa paikan jonossa oleville. Peruutuksen voit tehdä joko varausvahvistuksessa saamasi ilmoittautumislinkin kautta tai ilmoittamalla asiasta eija.saarikivi@supli.fi.
Osallistumismaksu tulee olla suoritettuna ennen tapahtuman alkua. Peruuttamattomista varauksista joudumme veloittamaan koko tapahtuman hinnan. Maksamaton tapahtuma ei ole yhtä kuin peruutus. Ilmoittautumisen voi peruuttaa veloituksetta, mikäli peruutus tapahtuu 14 vrk ennen tapahtuman alkua. Jos peruutus tehdään 8-13 vrk ennen tapahtuman alkua, veloitamme 50% ryhmän maksusta. Alle 7 pvää tehdyistä peruutuksista tai peruuttamattomista varauksista veloitetaan koko maksu.


Päivämäärä: 03.03.2023 00:00 – 04.03.2023 00:00

Tapahtumapaikka: Kaurisali, Sepänkatu 6, uusikaupunki

Järjestäjä: Suomen Uusperheiden Liitto ry

Sähköposti: eija.saarikivi@supli.fi

Täytä alla oleva lomake ilmoittautuaksesi. Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

kirjoita tähän puhelinnumero, josta sinut tavoittaa hätätapauksessa. Vain numeroita.
Miten koet parisuhteenne tällä hetkellä? Ketä perheeseenne kuuluu?
Toivotteko erityisesti jonkun kysymyksen tai teeman käsittelyä?
täytä tähän kumppanisi nimi ja yhteystiedot. Tarvitsemme tiedot nopeiden muutosten varalta ja palautteen pyytämistä varten.

Voit maksaa maksusi välittömästi Paytrailin kautta onnistuneen ilmoittautumisen jälkeen.